Heittovuoro

Aurinko paistaa risukasaan ja mitä näitä nyt on, siis sanontoja joita toistaa itselleen vaan selviytyäkseen seuraavaan koitokseen. Taivaankappaleiden ajautuessa sopivaan kulmaan, voi se heittovuoro osua omallekin kohdalle.

Elettiin vuoden 2012 toukokuun viimeistä päivää ja lentolippu poltteli passin välissä. Viimeisestä lomamatkasta oli kulunut kuusi vuotta. Kuusi vuotta oli pätkinyt menemään yrittämällä ja etenkin erehtymällä, pitkää päivää projektista toiseen. Vielä viikko takaperin olin tehnyt töitä sananmukaisesti kellon ympäri. Turun kakkosterminaalissa klo 11:30 aika pysähtyi, kun suljin työpuhelimen.

Puhelin oli kiinni tosin vain lennon ajan, mutta se merkitsi paljon enemmän.

Olin buukannut etukäteen punkkapaikan YHA Central hostellista. Hostelli olis siisti ja mukavalla paikalla, mutta ikkunaton huone pohjakerroksessa oli kuuma kuin kiirastuli – en valittanut. Suomen HI (silloinen Retkeilymajajärjestö) -hostellikorttia vilauttamalla sai sentään pari euroa alennusta.

Tavarat lokeroon dumpattuani suuntasin reilun kilometrin matkan Sohoon Lexington Streetille. Osaisin reitin vieläkin vaikka silmät kiinni. Olin kuolannut Mildredin menuuta läppärin näytöllä niin usein, etten tarvinnut tilaukseen paperista versiota ollenkaan – stir fried asian vegetables on muuten listalla edelleen.

Naapuripöydän hipsterihomopari oli suloinen ja esimerkkiä seuraten osasin laskua pyytäessa jo puhua sujuvaa lontoota – Bill, please! Todellinen metropolimeininki, näin jälkikäteen muistellen…

Ilma oli unelmien täyttymys, se harmaan sumuinen Lontoo ja Thamesjoki.

Lontoo1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *